Ajankohtaista

Yli kolmen miljardin arvoinen vapaaehtoistoiminta vaarassa leikkausuhan alla

Vapaaehtoistoiminnan elinvoimaisuutta ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Kansalaisareena ry ja lukuisat järjestöt vaativat julkiselta hallinnolta panostusta vapaaehtoisten tukemiseen, koordinointiin ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Vapaaehtoistoimintaan kannattaa investoida, sillä se lisää tutkitusti sitä tekevien hyvinvointia ja vahvistaa koko yhteiskunnan osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja turvaa. Vapaaehtoistyön arvo on Suomessa lähes 3,2 miljardia euroa vuosittain.  Vapaaehtoistoiminta lisää tutkitusti sitä tekevien hyvinvointia ja toimii ennaltaehkäisevänä tekijänä esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien osallisuuden kokemuksen lisäämisessä. Kun vapaaehtoistyötä tekee vuosittain lähes puolet suomalaisista, on vapaaehtoistoiminnan tuottamilla hyvinvointivaikutuksilla valtava yhteiskunnallinen merkitys. Vapaaehtoistyö.fi-tutkimuksen (2023, n=1609) mukaan vapaaehtoistoiminta on vaikuttanut myönteisesti lähes

Jatka lukemista »

Lisää ajankohtaisia juttuja

Kuvassa kaksi naista istuu kedolla

Nuorten ja nuorten aikuisten rintasyöpä

Todennäköisyys sairastua rintasyöpään ennen vaihdevuosia on hyvin pieni. Tästä huolimatta poikkeavat löydökset rinnoissa pelottavat kaikenikäisiä naisia. Epätavalliset muhkurat, kyhmyt ja muut muutokset onkin syytä aina

Lue lisää
Tuu meille kesätöihin! Haku 4.3.-31.3.2024. #kesäduuniopnpiikkiin

Kesätöihin meille OP:n piikkiin!

Tule meille somenikkariksi! Miltä kuulostaa joulukalenterin tekeminen keskellä kuuminta kesää? Niin meistäkin. Lisäksi pääset tekemään erilaisia viestinnän tehtäviä osaamisesi ja luovuutesi mukaan. Postauksia ja videoita

Lue lisää

Maailman järjestöpäivänä juhlitaan!

Maailman järjestöpäivänä Tunne rintasi haluaa kiittää järjestökumppaneitaan! Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet tehdä yhteistyötä monen mahtavan järjestön kanssa. Yhdessä tämän loistavan porukan kanssa olemme muun

Lue lisää

Rintaterveystietoa 23 kielellä

21.2. juhlitaan Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälistä äidinkielenpäivää, jolloin juhlitaan satoja puhuttuja kieliä ja kulttuurista rikkautta. Äidinkielenpäivä juhlistaa kielellistä monimuotoisuutta ja edistää kielellisten oikeuksien kunnioittamista. Helmikuussa voikin

Lue lisää
Piirroskuva liikuuntaa harrastavista henkilöistä.

Liikunnan lisääminen on tissiterveysteko!

Maailma syöpäpäivää vietetään 4.2. Suomalaiset syöpäjärjestöt ovat nostaneet tämän vuoden teemaksi liikunnan, jolla voi vaikuttaa sekä syöpäriskiin että syövästä toipumiseen. Liikunnan vaikutus rintaterveyteen Liikunnalla on

Lue lisää

Rintaterveystietoa ammattilaiskäyttöön!

Tunne rintasi osallistuu tänäkin vuonna Educamessuille! Tarjoamme kattavan ja monipuolisen valikoiman erilaisille kohderyhmille suunnattua opetusmateriaalia maksutta oppilaitosten käyttöön. Verkkokurssi tuleville terveydenhuollon ammattilaisille Tunne rintasi on

Lue lisää

Virkisty ja vahvistu

– ilta sinulle  Virkisty ja vahvistu ― ilta sinulle Tunne rintasi ja Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland järjestävät hyvinvointi-illan 4.2. Maailman Syöpäpäivän kunniaksi. Tunnelmallisen illan

Lue lisää

Minärakkaus on #kehofakta!

Tänään sunnuntaina 21.1. vietetään Halauspäivää! Halauspäivänä voit tietysti halata kumppania, ystävää, perheenjäsentä, lemmikkiä tai vaikka naapuria, mutta tärkeää on muistaa myös itsensä rakastaminen. Halaa siis

Lue lisää

Tipaton edistää tissiterveyttä

Suomessa noin viisi prosenttia kaikista syövistä selittyy alkoholinkäytöllä. Tämä tarkoittaa, että vuosittain Suomessa noin 400 henkilöä sairastuu syöpään alkoholinkäytön seurauksena. Alkoholin on todettu lisäävän ainakin

Lue lisää

Vuoden 2023 Tissipalkinnot jaettu!

Tissipalkintoja jo vuodesta 2017 Tunne Rintasi myöntää vuosittain Vuoden Tissiteko- palkinnon henkilölle, yhteisölle tai teolle, joka on ansiokkaasti edistänyt rintaterveyttä, kehorakkautta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lue lisää
Skip to content