omatarkkailu eri ikäkausina

Omatarkkailua suositellaan tehtävän säännöllisesti läpi elämän, siitä lähtien kun rinnat alkavat kehittyä. Eri ikävaiheisiin liittyy kuitenkin omat riskitekijänsä ja erityistilanteensa. 

Alle 29-vuotiaat - Ota tarkkailu tavaksi

Myös nuorilla voi esiintyä rintasyöpää. Siksi omatarkkailu kannattaa ottaa tavaksi jo nuorena. Nuorena opittua tapaa on myös helpo jatkaa läpi elämän. Se kuuluu omasta terveydestään huolehtimiseen, vähän kuin hampaiden pesu. Nuorilla rinnat ovat yleensä kiinteät ja tuntuvat tasaisilta. Jos rinta on kovin kiinteä, tunnustelu voi olla napakkaa. Sen ei kuitenkaan pidä sattua. Kuukautiskierron eri vaiheissa rinnat tuntuvat hieman erilaisilta. Paras aika tutkia rinnat on heti kuukautisten jälkeen.

30-49 -vuotiaat - Omatarkkailun tieto ja taito

Rintasyövän riski kasvaa iän myötä, mutta mammografiaseulontojen piiriin kuuluvat vasta 50-69 -vuotiaat. On siis tärkeää, että jokainen tarkastaa rintansa säännöllisesti. Rinnat ovat yleensä vaihdevuosiin asti melko kyhmyiset. Säännöllisellä tarkkailulla tiedät omien rintojesi normaalitilan ja huomaat niissä tapahtuvat muutokset. 


50-69 -vuotiaat - OMATARKKAILU mammografiaseulontojen rinnalla

Mammografiaseulonnat koskevat juuri tätä ikäryhmää siksi, että rintasyövän riski on tällöin erityisen suuri. Omatarkkailu olisi hyvä olla säännöllinen osa elämää myös seulontojen rinnalla. Suosittelemme osallistumaan mammografiaseulontoihin ja sen lisäksi tarkastamaan rinnat kerran kuukaudessa. Vaihdevuosien jälkeen rinnat pehmenevät, joka helpottaa omatarkkailua. 


Yli 70 vuotiaat - koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa oMATARKKAILU

Vaikka mammografiaseulonnat ovat loppuneet, riski sairastua rintasyöpään on edelleen suuri. Omatarkkailu on tärkeä osa omasta terveydestään huolehtimisessa. Rintasyöpä ei katso sukupuolta. Erityisesti tässä ikäryhmässä, miesten osuus rintasyöpään sairastuneista on suurempi.