Varhainen toteaminen

Omatarkkailulla voi vaikuttaa rintasyövän varhaiseen havaitsemiseen ja paranemiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että 1,5-2 cm kokoinen, paikallinen rintasyöpä ei useimmiten ole vielä lähettänyt etäispesäkkeitä, ja taudin ennuste on erittäin hyvä. Omatarkkailun lisäksi varhaisen toteamisen menetelmiä on useita. Seulontatutkimuksiiin kutsutaan tällä hetkellä 50-69-vuotiaat naiset. Niillä, joilla on kohonnut perinnöllinen alttius, seulonnat aloitetaan jo aiemmin. Ultraäänitutkimus ja koepala voivat täydentää mammografiaa. Sen lisäksi lääkäri, gynekologi tai terveydenhoitaja voi tehdä kliinisen tutkimuksen. Seulontamammografiassa löydetään noin 1/3 rintasyövistä. 2/3 havaitaan erilaisten terveystarkastusten yhteydessä tai naisten oman aktiivisuuden ansiosta. 

Seulontamammografiaan kutsutaan 50-69-vuotiaat naiset kahden vuoden välein. Kutsua kannattaa noudattaa ja osallistua tutkimukseen, vaikka tarkkailisi rintojaan. Mammografiaseulontojen avulla erityisesti yli 50-vuotiaiden rintasyöpäkuolleisuus on vähentynyt, koska tauti on todettu varhain. Rintasyöpä voi olla myös oireeton. 

Rintojen ultraäänitutkimuksella yleensä täydennetään mammografiaa. Samalla voidaan ottaa ohutneula- tai paksuneulanäyte rintakudoksesta, koepala. Tällöin saadaan näyte mahdollista syöpäsoluista.

Samoin kuin voit tarkkailla rintojasi, myös lääkäri, gynekologi tai terveydenhoitaja voi tehdä kliinisen tutkimuksen tunnustelemalla rinnat. Lääkäri ja terveydenhoitaja voivat myös opastaa rintojen omatarkkailua.

On hyvä tehdä omatarkkailu, vaikka rinnat olisikin tutkittu lääkärin tai terveydenhoitajan vastaanotolla tai seulontamammografiassa. Säännöllisen omatarkkailun ansiosta opit tuntemaan rintasi ja olet rintojesi todellinen asiantuntija. 

Jos perinnöllinen alttius on todettu, seuranta aloitetaan jo 25-35-vuotiaana. Silloin tehdään omatarkkailun lisäksi kerran vuodessa kliininen tutkimus (rintojen tutkiminen lääkärin vastaanotolla) ja mammografia sekä ultraäänitutkimus.