Ajankohtaista

20.09.2017

Syyskokous valitsi yhdistykselle hallituksen

Yhdistyksemme jäsenistö kokoontui syyskokoukseen 19.9.2017 päättämään vuoden 2018 toiminnan suuntaviivoista ja teki tärkeitä valintoja seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Toista kautta puheenjohtajana toimineen Sari Sarkomaan jättäessä tehtävänsä, Tunne rintasi ry:n jäsenistö valitsi hallituksen puheenjohtajaksi kaudelle 2018-2019 Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n toiminnanjohtajana työskentelevän terveystieteiden maisteri Anne Ylösen. Ylönen on toiminut aiemmin Tunne rintasi ry:n hallituksessa aluksi Terveydenhoitajaliiton edustajana ja sittemmin yksityishenkilönä.

Yhdistyksen hallituksen varsinaiset jäsenet vuonna 2018 ovat Arja Hernesniemi, Päivi Kiili, Anne Lindfors, Kristiina Ruuskanen, Aija Saarinen ja Heidi Vekkeli. Varajäseninä jatkavat Iris Johansson, Annika Kaarnalehto ja Leena Ruusuvuori.


Anne Ylönen valittiin Tunne rintasi ry:n puheenjohtajaksi vuosiksi 2018-2019.

Anne Ylönen valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi vuosille 2018-2019. 


 

Tutkitko rintasi?