Ajankohtaista

02.01.2017

Hyvää alkanutta vuotta 2017!

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Vuosi on yhdistyksessämme erityinen, sillä tänä vuonna yhdistyksemme perustamisesta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Juhlistamme tätä erityistä vuotta monin eri tavoin vuoden aikana. Voit seurata juhlintaamme tunnisteella #juhlavuosi25

Vuonna 2016 yhdistyksessämme tapahtui paljon näkyviä uudistuksia. Huomattavin niistä taisi olla yhdistyksemme uusi nimi. Vanha nimi ProMama ry poistui virallisesti käytöstä syyskuussa. Nimenmuutoksen myötä myös verkkosivumme siirtyivät uuteen osoitteeseen. Saimme myös uuden logon, jonka on suunnitellut KarpaloGroup. Lokakuussa palvelumme laajenivat, kun julkaisimme OMAKUU-sovelluksen, joka on rintojen omatarkkailun muistuttaja, joka toimii myös kuukautiskalenterina.

Paljon tulee tapahtumaan myös vuoden 2017 aikana. Vuosi käynnistyy henkilöstömuutoksin. Pitkäaikainen toiminnanjohtajamme Ritva Passienimi on siirtynyt eläkkeelle ja uusi toiminnanjohtaja Sonja Raunio aloittanut toimessaan. Uudeksi järjestösihteeriksi on valittu kätilö (AMK) Laura Hakala. Laura aloittaa tehtävässä tammikuun alussa. Henkilöstömuutokset aiheuttavat muutoksia yhteystietoihimme. Katso Sonjan ja Lauran yhteystiedot täältä.

Otamme mielellämme joukkoomme mukaan uusia jäseniä. Jäsenenä pääset kehittämään yhdistyksen toimintaa yhdessä muiden kanssa. Liity vaikka heti tänään! Liittyminen tapahtuu täällä.

Toiminnassamme voi olla mukana monella muullakin tapaa. Ethän epäröi ottaa yhteyttä, jos toimintamme kiinnostaa. Voit lähettää sähköpostia toimistoon osoitteella info(at)tunnerintasi.fi

Kaikkea hyvää vuodelle 2017 ja pidetäänhän yhteyttä!


 

Tutkitko rintasi?