Ajankohtaista

31.10.2018

Ylpeydellä 'tissipomo'

Toiminnanjohtaja Sonja Raunio I love me -messuilla yhteiskuvassa Tunne rintasi ry:n vapaaehtoisten kanssa.

”’Miksen ollut kuullut tätä aiemmin?’ Tällaisen kysymyksen olimme kuulleet aivan liian monta kertaa. Miksi tosiaan, kun yhdistyksemme on jo kohta 25 vuotta kertonut rintojen omatarkkailusta. Palautteen ansiosta tiedostimme, että jotain on tehtävä, yhdistyksemme uudistuminen on välttämätöntä.” Näin kirjoitin vuonna 2016 ilmestyneessä Tunne rintasi tiedottaa julkaisussa. Takana oli vuosi voimakasta uudistumista ja edessä uudet haasteet. Ensi vuoden vaihteessa minulla tulee täyteen kaksi vuotta Tunne rintasi ry:n toiminnanjohtajana. Kun tarkastelen johtamaani järjestöä tässä hetkessä, tunnen suurta ylpeyttä saadessani olla mukana yhdistyksen toiminnassa. Strategiamme mukaisesti, toimimme rintojen omatarkkailun parhaana asiantuntijana ja vaikuttajana. Jotta voin tämän pää pystyssä sanoa, siihen on tarvittu lukuisten ihmisten panosta.

Vuonna 2017 sain johdettavakseni ammattitaidolla johdetun järjestön, jolla oli pitkät perinteet ja joka oli juuri käynyt läpi suuria uudistuksia. Meillä oli vahva pohja mille rakentaa, mutta samalla haastava tilanne edessämme. Erityisesti nimenmuutoksen myötä, järjestön tunnettuutta on pitänyt rakentaa uudelleen. Yhdessä olemme kuitenkin pystyneet vastaamaan tähän haasteeseen. Tänä päivänä Tunne rintasi ry:llä on entistä vahvempi jalansija järjestökentällä. Olemme myös tavoittaneet yhä uusia kohderyhmiä ja laajentaneet sitä joukkoa, jotka tärkeällä viestillämme tavoitamme.

Tarinat yhdistyksemme alkutaipaleesta ovat täynnä voimaannuttavia kertomuksia yhteen hiileen puhaltamisesta, sinnikkäästä työstä asian eteen, johon sinä aikana oli ehkä välillä vaikea uskoa. Se huomioiden, viime aikoina ilo on läikähtänyt sydämessäni useasti. Rintasyövän varhaistoteaminen ja rintojen omatarkkailu kiinnostaa entistä useampia. Media- ja someseuranta ei ole koskaan aikaisemmin pitänyt toimistoamme näin kiireisenä. Toisaalta tähän aktiivisuusrannekkeiden ja self help oppaiden aikakauteen rintojen omatarkkailu solahtaakin luontevasti. Olen ajatellut usein niitä yhdistyksemme perustamisessa mukana olleita, jotka ovat olleet monella tapaa aikaansa edellä. Se mitä nykyisin puhutaan omasta terveydestään huolehtimisesta, terveyteen liittyvän datan keräämisestä sekä rajat ylittävästä yhteistyöstä on ollut keskeistä yhdistyksessämme jo vuodesta 1992. Olen etuoikeutettu, kun saan olla mukana toiminnassa nyt, kun edeltäjäni ovat silottaneet minulle tien.

Kaksi vuotta sitten, kun olin vasta astumassa toiminnanjohtajan saappaisiin, minulla oli selkeä visio yhdistyksen tulevaisuudesta. Tunne rintasi brändin kehittäminen, palvelukonseptin uudistaminen, saavutettavuuden ja syrjimättömyyden periaatteisiin sitoutuminen ja niiden eteen tehtävä aktiivinen työ sekä yhdistyksemme rakenteiden vahvistaminen ovat itselleni keskeisiä prioriteetteja työssäni toiminnanjohtajana. Kuitenkin kun lähdin miettimään kohokohtia näiden kahden vuoden ajalta, mieleeni tuli sellaisia tapahtumia mitä en olisi pystynyt etukäteen kuvittelemaan tai toivomaan. Parhaita hetkiä työssäni on, kun huomaa jonkun muun innostuneen tästä samasta asiasta, keksivän ideoita, joita minulla ei ole käynyt mielessänikään ja lähestymällä ehdotuksella mielenkiintoisesta yhteistyöstä, jota en ole tullut ajatelleeksi. Innostuneista ihmisistä ja yhteistyön tekemisestä ammennan motivaatiota. Kaksi vuotta sitten kirjoitin myös, että ”uudistuminen on mahdollista vain palautteen ja yhteistyön avulla”. Tähän uskon vakaasti tänä päivänäkin.

Ollaanhan yhteydessä!

Sonja Raunio

Kirjoittaja on Tunne rintasi ry:n toiminnanjohtaja. Seuraa 'tissipomon' arkea 'titboss' Instagram tilin kautta. Pääset tiliin tästä.

Kirjoitus on lyhennelmä Tunne rintasi uutiskirjeessä 3/2018 julkaistusta kirjoituksesta.


 

Tutkitko rintasi?